On se vaan pirun jännä homma, että tallilla lantaa luodessa / auton ratissa istuessa / muuten vain jotain yleismaallista pohtiessa tulee hyviä ideoita mieleen, mitä asioita haluaisin nostaa niin sanotusti pöydälle blogiin kirjoittaessani. Pitäisi muistaa vain kirjoittaa ylös aina kaikki mietteet, kyllä niistä enemmän tai vähemmän jotain naristavaa saisi aikaiseksi.

Omaa mielenkiintoani bloggaamista kohtaan on viime aikoina syönyt se, millaisia odotuksia blogiani kohtaan asetettiin jo heti kättelyssä. "Ethän sä osaa ees kunnolla vittuilla, miksi blogin nimi on narina jos et ees narise?"
No siis tuota, narinanhan voi tehdä siististikin. Tapoja kirjoittaa kun on monia, eikä kovin moni ole edes tainnut ymmärtää mahdollista piilosarkastisuutta kirjoituksissani (onko sitä, en tiedä?). Itse en suosi "tavaroiden paiskomista", voimasanojen käyttöä, sitä aiemmin miettimääni tyhjien tynnyrien kolistelua. Jos ei ole asiaa, ei ole asiaa, enkä ala sitä väkisellä vääntämään. Enkä täyttämään blogiani huomionhakuisesta ärsyttämisestä.
Mielestäni en edes missään vaiheessa ole luvannut tasokasta narinaa säännöllisesti, enkä ainakaan muiden iloksi sitä tekeväni. Kirjoitan omalla tyylilläni, omista mietteistäni ja tuntemuksistani, omalla ajallani ja silloin, kun hyvältä tuntuu.

Toinen, mikä söi mielenkiintoani bloggaamista kohtaan oli odotukset, että minun tulisi kirjoittaa joka päivä muutama juttu. No en todellakaan muuten ala kirjoittelemaan joka päivä, en näköjään edes joka viikko jos se on pakollista. Kuitenkin, kun huomasin, että blogini oli noteerattu Gin Ahaltekin blogissa, tunsin SYVÄN piston sydämessäni. Siinä on kaksi henkilöä, joita minä arvostan virtuaalimaailmassa, siis Sirpa ja Virginia, joten tunsin totaalisesti arvoni laskeneen kun en ollut heidän odotuksiaan täyttänyt.

Narina vaikenee, mutta vain näennäisesti. Päässäni jyllää ehkä jokin jutunaihe, joten lähden sitä työstämään.